8.12.2012

LASTENHUONE

Pojan huone sai kokea pienen uudistuksen, kun seinät tapetoitiin maanantaina. Olin tilannut Ferm Livingin tapetin jo aikoja sitten, mutta onnistuimme saamaan tapetoijan paikalle vasta nyt, joten rullat ehtivät maata laatikossa jonkin aikaa ennen kuin ne pääsivät seinälle. Itse asiassa emme enää muistaneet missä ne olivat jemmassa, ja täällä sitten etsimme porukalla kadonneita tapettirullia.

Huoneessa on alusta asti ollut valkoisen lisäksi pääväreinä punainen sekä tumman sininen, ja valitsin tapetinkin noiden värien mukaan. Seuraavaksi pitäisi hankkia uusi sänky, kattovalaisin sekä jonkinlainen hyllykkö leluille, mutta niistä vähän myöhemmin lisää. Tällainen siitä nyt tuli, laitan lisää kuvia huoneesta joskus myöhemmin kun palaan aiheeseen..tässä kuitenkin muutama näin aluksi.. :)

PS. Meitä voi seurata nyt myös Facebookissa. Sinne saatan postailla vähän muutakin mielenkiintoista, liittyen muotiin ja alejuttuihin, joten kannattaa tykätä. ;) Jokunen sinne oli jo liittynytkin, mutta käykäähän kurkkaamassa. :) 




21 kommenttia:

  1. Tuo huone on kyllä kertakaikkisen ihana! Meillä on lastenhuoneessa paljaat seinälevyt odottamassa jotain pintaa kun en osaa päättää mitä. Ikuisuusprojekti siis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Kyllä tämä päätöksenteko meilläkin kesti, ja vielä on muutamia asioita kesken.. ;) Joten ikuisuusprojektit jatkukoon! :)

      Poista
  2. Näyttääpä hyvältä! Lastenhuonepostaukset on parasta mitä mä tiedän :) eli jään odottamaan lisää kuvia. Mä oon saanu tämän syksyn laittaa meidän pikkupoikien yhteistä huonetta. Juuri tänään hain sinne yhden puuttuvan naulakon. Muutama viikko sitten huoneeseen tuli (odotteli vintillä, kummisetäni tekemä) sellainen tangollinen teline, jossa roikkuu nyt ritariviitat, kruunut ja muut päähineet. Alaosassa on sitten miekat ja kilvet. Seinät on valkoiseksi maalatut kiviseinät, yritettän sit muulla tavoin tuoda värejä huoneeseen. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mä tykkään itsekin lukea lastenhuonepostauksia muilta.:) Voi että, teillä on oma naulakko naamiaisasuille, ihanaa! Meillä ei vielä ole kuin tuo karhupäähine, mutta ehkä sitten joskus. :)
      Postaan kyllä lisää vielä tästä aiheesta, koska projekti on näköjään koko ajan elävä. :)

      Poista
    2. Kiva! :) Meillä 3v saa joululahjaksi tuon jääkarhuasun kera Schleichin jääkarhunpennun ja Pikku jääkarhu -kirjan ;) Tänään 3v pukeutui koira-asuun ja oli siinä 1v veljellä ihmettelemistä. 1v puolestaan ajoi paloautolla, muttei halunnut päähänsä palomiehen kypärää. Sen sijaan raahasi mulle ritarin kruunun, joka päässään sitten ajeli paloautolla. Pienestä alkavat täällä nämä roolileikit, kun on isommat mallina ;)

      Poista
  3. Tosi kiva tapetti! Meidänkin 2v-pojalla on sama värimaailma huoneessaan. Kysyisinkin, mistä nuo tähtilaatikot on hankittu, saako Suomesta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiva kuulla että on muitakin, jotka ovat ihastuneet samaan värimaailmaan. :) Nuo tähtilaatikot ovat Cyrilluksesta, joten niitä ei saa Suomesta, mutta ihan vastaavia tähtilaatikoita olen kyllä täälläkin nähnyt. Ja sitten niitä pyöreitä sinisiä ja punaisia (ja vaikka minkä värisiä) tähtilaatikoita sekä salkkuja myyvät monet nettikaupat sekä muistaakseni Kruunukirppu/Olkkari.
      Tarkoitan siis näitä pyöreitä tähtilaatikoita: http://eppusenkaapilla.blogspot.fi/2012/02/epun-oma-huone-kuvia.html

      Poista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. Tosi kiva tapetti! Mä yritin kanssa saada miestä innostumaan tapetoinnista mutta ei suostunut eli ei ole ainakaan vielä tulossa muutosta pojan huoneeseen! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, se onkin se hankalin vaihe. :D Mieskin oli kyllä tosi tyytyväinen tulokseen, mutta ei nyt kauhean aktiivisesti osallistunut tähän. :D

      Poista
  6. Ferm Living <3 ihana uudistus, ihana tapetti!

    VastaaPoista
  7. Vastaukset
    1. Kiitos, koitan laittaa lisää kuvia myöhemmin kun projekti etenee.:)

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos! Vielä on vähän hommaa tuossa, mutta vähitellen. :)

      Poista
  9. Liian ihana ja pakko päästä sotkemaan lasteni kanssa;)

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit! :)