15.7.2012

Inspirational - part I

Pitkästä aikaa tällainen hyvin hyvin vaatepainotteinen pikku postaus. Tai sitähän nämä kaikki ovat olleet, mutta nyt pysytellään tiiviisti aiheessa. Tässä siis muutamia jo jokin aika sitten ostamiani vaatteita, sieltä sun täältä. Oikeastaan koko setti oli tarkoitus säästää syksyksi, mutta koska kesäilmat eivät ole meitä hemmotelleet joka päivä, olemmekin ottaneet näitä käyttöön vähitellen. Ja olen jo oppinut, ettei siellä laatikossa niitä vaatteita kannata kauheasti jemmailla.
Tämän paletin värit kävisivät ihan hyvin myös sisustukseen, mutta käytetäänpä nyt niitä lastenvaatteissa. Tummaa denimin sinistä yhdistettynä keskisiniseen sekä antiikin valkoiseen. Pääosassa on Super Lemon. Ja tietenkin ripaus vaaleanharmaata.
Raidallinen neule on FUBin, farkut Monkee Genesit, joiden lasten malliston tulevaisuudesta en ole vieläkään perillä, ja hupparina tietysti Mini Rodinin kevätkeltainen, jonka ostin jo aikoja sitten, mutta ajattelin sen meidän syksyhuppariksi. Pöllölaukku on Skiphopin, ja tennarit Converset, tietty.
Saisiko tällä setillä jo hyvän lähdön alkusyksyyn tai loppukesään, elokuun viileisiin iltoihin? Jos nyt ei ihan vielä mentaisi niihin iänikuisiin haalareihin.. ;)
Syksyyn liittyen lupaan kyllä postailla meidän lempikumppareista ihan lähiaikoina, sellainen pyyntö nimittäin tuli lukijalta. Mutta palataan siihen vähän myöhemmin.


Knit: FUB / jeans: Monkee Genes / hoodie: Mini Rodini / shoes: Converse / bag: Skiphop.




"Äitiiii, kukka!"

20 kommenttia:

  1. mikä noissa converseissa kaikkia kiinnostaa? Muhun ne ei oo kolahtanut yhtään! Silti oon meinannu ostaa sellaset, mutta en sitten kumminkaan osta ;) Tiiä sit oonko vain kypsynyt niihin, kun muistaakseni ne oli muotia joskus teini iässä, ja silloin sellaset oli pakko olla!

    ps. kiva blogi tämä on :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, Sanopa se!:D Ja meillä on vielä koko perheellä ne käytössä. Tosin mulla oli myös silloin teininä..en saanut sitten tarpeekseni silloin niin nyt otetaan vahinko takaisin ;-D
      Ja kiitos! Kiitos myös piristävästä kommentista, en edes muistanut kuinka mulla oli hassut vähän liian isot Conssit teininä. Ne oli niin hot-hot-hot silloin(kin). :-D

      Poista
  2. Ihana, hieman erilainen yhdistelmä syksyyn. Keltainen kuuluu meidänkin syksyyn ainakin MR:n sammareiden verran. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ja samat sammarit kuuluu myös meidän syksyyn, ja ehkä seuraavaankin syksyyn kun ostin ne jemmaan myös seuraavassa koossa, hehe :D minä siis en mitään hamstraile.;)

      Poista
  3. Voi ihanat nuo farkut! Jos meinaat sellaisia hamstrailla (jos siis lopettavat lastenmeiningit) niin mä tulen kimppaan! :)) Ja tosi kivat kaikki vaatteet, sopivat niin hyvin yhteen! Meilläkin syksyksi mustat Conssit, alan olla jo vähän kyllästynyt värikkäisiin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ne on! Voidaan kyllä kimppahamstrailla, mutta mistä? Saa vinkata!
      Mulla on syksytennarit kumppareita lukuunottamatta hankkimatta, mitähän sitä keksis..:)

      Poista
  4. Mitä enemmän täällä näkee noita farkkuja sitä enemmän ne alkaa himottamaan. Oon todella huono ostamaan pojalle yhtään mitään housuja ainakaan netistä kun tuntuu että vaipasta luopumisen myötä sopivien löytäminen tuottaa yhä enemmän tuskaa. Pitänee pistää jätsi-kuurille jos yhtään ilmat lämpenee josko saisi poika sitten vähän enemmän muotoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mä en viitsi edes ajatella mitä tapahtuu sitten kun vaippa jää pois. Lisätään kans jätskinsyöntiä? ;-D
      Nytkin meni juhlahousujen osto vähän hankalaksi kun kaikki vaan olivat liian isoja..onneksi noita pillifarkkuja löytyy hyvin, ja vielä on se vaippa siellä täytteenä.:)

      Poista
  5. Ihana väriyhdistelmä ja vaatteet!! Pöllölaukkukin ihastuttaa joka kerta kun sen blogeissa näkee..ehkä se pitää kohta hankkia meidänkin lapsille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ja toi on kyllä loistava, aina melkein tämä tai sitten se reppu (tosin kettu) on matkassa mukana ja siellä pojan tavarat.:) Joten suosittelen!=)

      Poista
  6. Hyvältä näyttää ja part 2:sta odotellessa ;) Ps. Ihana uus banneri!

    VastaaPoista
  7. Ihana setti! Meillä ei juurikaan keltaista ole syksyyn, mutta nyt kyllä pitää jotain saada..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ja keltainen piristää syksyä! Eikä ole kärpäset enää tarraamassa siihen ;-D

      Poista
  8. Great idea for a post!! :) Love the colours...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you!:)))
      And soon I'm going to be back at work with my "old friend" Pantone TPX. ;)

      Poista
  9. Valloittava blogi sinulla! Täytyypä perehtyä paremmin. :)

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit! :)