25.6.2012

Ensimmäinen "oikea" parturikäynti

Nyt on juhannuksetkin juhlittu, ja vielä vähän aikaa, että alkaa koko perheen kesäloma. Alennusmyynnitkin taisivat pyörähtää eilen oikein kunnolla käyntiin, ja emme olleet isossa kauppakeskuksessa ainoa perhe, joka oli kyllästynyt grilliruokaan ja kävi sunnuntain ratoksi täydentämässä ruokavarastoja. Ihmisiä oli liikenteessä valtavasti, ja aika monella taisi olla alejutut mielessä.
Saimme miehen kanssa ihan extemporee idean, että käymme samalla reissulla vähän leikkauttamassa pojan ylitse kasvaneita hiuksia. Satuimme saamaan pikaisen ajankin ja niin Eppunen pääsi elämänsä ensimmäistä kertaa parturiin. Ja voipi myös olla, että ihan vähään aikaan emme mene uudelleen. :D Poikaraukka pelkäsi aluksi pahaa parturia ja karua kampaajaa niin paljon, että hiukset piti leikellä isän sylissä istuen. Eikä silloinkaan mennyt ihan kaikkien taiteen sääntöjen mukaan, mutta ainakin nyt yksi tavoite on saavutettu ja poika näkee jotain otsiksen takaa. Ja parturia ei voi kyllä syyttää mistään, koska hän teki kyllä hyvän työn, asiakas ei vaan ollut kovin yhteistyökykyinen. Alkuhämmennyksen jälkeen hiustenleikkuu sujui ihan "ookoo", mutta ei tuollainen alle 2-vuotias ollut kyllä kovin innokas pitämään päätä kovin kauaa paikallaan. Mutta tulipahan käytyä, ja nyt on sitten eka parturikerta takana. Ehkä ensi kerralla leikataan sitten vähän enemmän. Tai sitten ei.  :)
En nyt oikein saanut hyvää kuvaakaan otettua, mutta kuvissa nyt ainakin näkyy meidän vanha lempipaita, robopaita, joka on Mini Rodinin vanhempaa mallistoa.

Ja Ticketin arvonnasta vielä muutama sananen. Arvonta on nyt suljettu ja vastauksia on tullut tosi paljon. Koitan arpoa voittajan mahdollisimman pian. Kiitos osallistumisesta kaikille, ja onnea matkaan! Pysykää linjoilla!:)



14 kommenttia:

  1. Jos yhtään lohduttaa niin meidänkään eka parturireissu (jee, meillä on jopa hiukset kasvanut niin että päästy vähän leikkauttamaan hiuksia silmiltä) ei mennyt ihan putkeen. Poika ei kyllä parturia pelännyt, mutta pää vihtoi minkä kerkesi ja sitten meni hermot. Saatiin kyllä parturin kanssa pistää parastamme ja ohikulkijat varmaan katsoi meidän seonneen kun yritettiin pelleille jne. Lopputulos on mitä on, mutta onpahan leikattu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, no eipä se varmaan helppoa ole, ei pienellä asiakkaalla eikä kampaajalla, mutta onneksi nyt ainakin taas näkee sieltä otsiksen alta. :) Hauska kuulla, että teilläkin vähän samantyylinen vauhdikas kokemus.:)

      Poista
  2. Kivat uudet hiukset!
    Meidän eka parturireissu meni niin että poika istui mun sylissä kun jännitti niin kovasti (oli hiukan alle 2 vuotias). Onneksi seuraava kerta sujui jo paremmin... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kiitos, on ne ihan hauskat.:) Teillä samoihin aikoihin ollut siis eka käynti. Kyllä meilläkin selvästi paremmin meni iskän sylissä istuen. Ensi kertaa odotellessa..:-D

      Poista
  3. Ihan hyvää jälkeähän saatu ensimmäisellä käynnillä (ei vinoa tukkaa tai ammottavaa kaljua kohtaa)! :) Outo juttu tuo parturi ja varmaankin pelottava.

    Meillä poitsu täyttää kohtapuolin kolme ja ei parturissa ole käynyt. Laitan lastenohjelman päälle, kun on aika hiusten leikkuulle. Vedän
    koneella niskahiukset aika lyhyeksi ja pääliosan leikkaan saksilla vältellen pottakampausta (koneen säännöillä päältä ei mielestäni jää riittävän pitkäksi, siksi ihan manusti). Tää on helppo ratkaisu, hiukset tosin ei ole kaikkien taiteen sääntöjen mukaan leikatut. Pitäisikin taas leikata, kun hiukset rehottavat korvallisilla... ja kyllä pojasta tulee aina ihan erinäköinen pikkumies hiusten leikkuun jälkeen... silmät ja posket pääsevät oikeuksiinsa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla oli jostain syystä jäänyt pari kommenttia jonnekin bittiavaruuteen roikkumaan, tämä ja tuo alempi, pahoittelut siitä. En tiedä miksei niistä tullut meiliin mitään.. :(
      Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.:)

      Juu, ei koloja eikä vinoa otsista, onneksi. :D Mutta täytyy sanoa, että tuo toinen sivu on kyllä vähän erilainen kuin toinen puoli, mutta ei se niin haittaa, on tuo kuitenkin paljon parempi kuin olisin itse leikannut. :)

      Hyvältä kuulostaa tuo teidän hiustenleikkuusysteemi! :) Piirretyt toimi meilläkin ennen kun itse siistin, mutta nyt noita hiuksia on jotenkin niin paljon, että en enää uskaltanut itse koittaa siistiä.:)

      Poista
  4. Meillä eka parturireissu oli hieman reilun vuoden iässä. Poika huusi kuin syötävä ja täti siinä samalla yritti leikata. Poika oli minun sylissä. Olin ostanut uuden pikkuauton, jota olisi voinut ihmetellä, mutta siinä tilanteessa viskoi autokin mäelle.. Uudestaan ei olla heti menossa. Parturi oli täynnä nuoria miehiä jotka osa huvittuneena ja osa selvästi aivan kauhuissaan katselivat meidän menoa. Huoh. Jälkikäteenkin tulee kylmätväreet :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kuulostaa aika tutulta.:) Meillä oli mukana kans pojan rakas Duplo-auto sekä uusi pallo, mutta nekään eivät kiinnostaneet aluksi yhtään. :)
      Olisit sanonut nuorille miehille, että minkäslainen oli oma eka parturikäyntinne?;-)

      Poista
  5. Samanlaisia kokemuksia meilläkin ekasta parturikäynnistä neidin kanssa :)) Ja neiti kyllä huusi ja itki: "Ei leikataaaa!!" Toisella kerralla mentiin yhdessä, minulta leikattiin ensin niin neiti sai rauhassa katsella mitä tapahtuu ja sitten sujui hyvin, neiti jopa istui parturin penkissä eikä äidin sylissä niinkuin ekalla kerralla.. Minulla oli myös pillimehu ja rusinoita mukana, ja parturilla oli pieni dvd-soitin (josta näkyi muumit:)) niin neidin pää pysyi hyvin paikoillaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kyllä juu meilläkin huudettiin vastustushuutoa. ;-D
      Olisikin pitänyt ola joku dvd.soitin tai Ipad mukana niin poika ei olisi varmaan huomannut edes että hiuksia leikataan.:) Pitääpä seuraavalla kerralla muistaa tuo.:)

      Poista
  6. Meidän poika kävi pari päivää ennen 2-v synttäreitä parturissa. Hiukset leikkasi saman ikäisten kaksosten äiti, joten hän tiesi, miten toimitaan pienen asiakkaan kanssa. Evääksi otin rusinalaatikon. Kaikki meni hyvin niin kauan kuin herkkuja riitti. Sen jälkeen alkoi tosella kyllästyttämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, teillä olikin sitten asiansa osaava parturi, joka tietää miten tomia pikkuasiakkaiden kanssa. Meidän parturi oli nuori tyttö, jolla tuskin on omia lapsia, mutta kyllä hän ihan hyvin tehtävästään suoriutui, vaikka aluksi mietin, että tuleekohan tästä mitään.:)

      Poista
  7. Oi hienot hiukset!! :)) Hyvää työtä parturi ja poju yhteistyössä tehneet :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ja tää olikin testi "Katsotaan kuinka leikkaat hiuksia vauhdissa?" ;-D

      Poista

Kiitos kun kommentoit! :)