27.12.2011

Eppusen joulutunnelmia

Tämä oli jo Eppusen toinen joulu, mutta jotenkin se tuntui kuin ensimmäiseltä. Viime jouluna poika oli vielä niin pieni. Tänä vuonna vietimmekin joulua ihan keskenämme kotona ja se oli kyllä hyvä valinta, niin rentoa. Toki on mukava viettää joulua myös seurassa, mutta tällä kertaa näin. Sain ainakin maleksia rauhassa yöpuvussa pitkälle päivään. Tosin harrastin sitä viime vuonnakin siskoni luona, toivottavasti kukaan ei saanut traumoja. ;)
Pieni Eppu oli aivan innoissaan lahjoista. Joulupukkia meillä ei käynyt, vaan lahjat ilmestyivät kuusen alle joulusaunan aikana. Kaikki lahjat olivat hittejä, erityismaininnan saa Brion junarata, joka todella yllätti suosiollaan. Ostimme sen heräteostoksena ihan viime tipassa, kun kuulimme, että Lidlissä se oli jossain erikoistarjouksessa hintaan 34,95€. Ajattelin, että tästä on hyvä aloittaa "keräämään" rataa vähitellen, vaikkei poika siitä vielä niin innostuisikaan. Mutta mitä vielä. Junarata saavutti suursuosion. Junasta ehti joulun aikana loppua pariinkin otteeseen paristot kun sen piti kiertää radalla koko joulun. 
Muutama muu hittijuttu pitää myös mainita. Toinen on Fisher Pricen parkkitalo tai oikeastaan parkkiseinä, josta voi "pudotella" autoja hurjia ramppeja pitkin alas. Kyseinen autotalo oli myös palkittu vuoden 2011 leluna, ja olin lukenut siitä hyviä arvosteluja. Sain kyllä ystäviltä vinkkejä ostaa kauniita puisia parkkitaloja, mutta ajattelin, että taapero kuitenkin leikkii mielummin rumalla ja riemunkirjavalla, saivat sisustukselliset näkökulmat tällä kertaa kyytiä. Eppu on aina kerhossa parkkitalon kimpussa niin tiesin jo etukäteen tämän lahjan olevan hitti. Kolmas mainittava loistolahja tuli ystäväperheeltä ja se oli Brion potkuauto. Oijoi, kuinka riemastunut poika oli puisen potkuauton nähdessään. Eppu hihkui innosta, ja potkuautolla onkin potkuteltu, taiteiltu sekä istuskeltu vähän väliä. Lisäksi saimme vielä yllärinä ystävältä Lego Duplo paketin, joka on meillä myös "varma nakki". Joulun päivät ovatkin menneet rattoisasti sisällä uusilla leluilla leikkiessä. Kerrankin jatkuva sade ja myrsky ei ole saanut pikkumiestä pitkästymään sisällä.
Kotona ollessamme olemme todellakin hissutelleet pyjamat päällä, syöneet itsemme "umpuriin", lukeneet ja laiskotelleet. Aamuisin on tullut piirrettyjä, joita pikkumies on katsellut äidin kainalossa. Äiti ehkä vähän "torkutti" siinä samalla. ;) Ja tietenkin katsoimme jouluaattona sen ihanan Samu Sirkan joulutervehdyksen, jota muistan itsekin katselleeni lapsena.
Nyt vain kohti uutta vuotta ja uusia kujeita.












8 kommenttia:

  1. Vika kuva *niisk* :') ihanat <3

    -Sonja

    VastaaPoista
  2. Ihanan rennon kuuloinen joulu teillä!Olen ajatellut Aatulle 1-vee lahjaksi kanssa jotain parkkitalosysteemiä, brion junarata löytyy jo Eevin peruilta. Ai niin, magee uusi banneri!

    VastaaPoista
  3. Ihanan kuuloinen ja näköinen joulu teillä!

    Itse mietin aattona pojan touhuja katsellessa ihan samaa eli vaikka joulu periaatteessa onkin toinen niin se tuntui ihan ensimmäiseltä. Kaikki oli pienelle niin uutta, ihanaa ja ihmeellistä.

    VastaaPoista
  4. Ihanan kuuloinen joulu teillä. Parkkitalo on tosi kivan näköinen, voin vaan kuvitella että se olis hitti myös täällä.

    VastaaPoista
  5. Suloisia kuvia! Voikun Oliver viihtyisi kainalossa samalla tavalla, muutenkin kuin flunssassa. =D Hyvin samanlaiset oli lahjat täälläkin ja voi sitä riemua. :)

    VastaaPoista
  6. Kuulostaa hyvin samanlaiselta teidän joulu, yöpuvuissa hiihtely on ihan parasta, omalla porukalla vaan! Hei kysyinkin jo aiemmin Next- postaukssa mutta ainakin jokin aika sitten käydessäni katsomassa oletko vastannut, ei vastausta näkynyt. ELI! Kun kirjoitit että tilaisit Epulle Converset, minkä koon otat - mulle on vielä vähän utopiaa nuo kenkäkoot ja varsinkin kun menee UK- mitoitukseen?

    VastaaPoista
  7. Ihana rennon kuuloinen joulu teillä!
    Ja nuo Eppusen kuvat - ihan parhaita:)
    Meillä Pikkuveli sai myös vähän lisää junarataa Isoveljen vanhojen kaveriksi ja sillä on leikitty koko joulunaika tosi innolla, toki ykköstoive Muumitalokin on ollut mukana leikeissä, pitäähän muumienkin matkustaa kuulemma:)

    VastaaPoista
  8. Anonyymi Sonja: *mush* ♥

    Sini: Suosittelen lämpimästi! On ainakin meillä ihan hitti! Ja kiitos! :)

    Nanna: Kiitos, oli se ihanaa! Eikö ole hassua, kun se tuntuu siltä, nyt poika oli jo kunnolla mukana touhussa.:)

    Monalisa: Se oli hana rentouttava! Parkkitaloa suosittelen lämmöllä vaikka se onkin iso ja ruma, mutta niiiiin hauska! :))))

    Janina: Se on mammanpoika..♥ ;-)

    Taaperon tyylillä: Noh,heh, mä ehkä harrastan sitä muutenkin :D
    Anteeksi, mulla on mennyt ihan ohi tuo. Elikkäs syksyllä Epulla oli muistaakseni koko 4, joka vastasi noin kokoa 20-21, oli mielestäni aikas reilua kokoa, ja nyt katselin kevääksi muistaakseni kokoja 7-8 jotka mielestäni vastasi kokoja 23-24, mutta käyn huomenna kaivamassa nuo vanhat Conssit yläkerrasta ja laitan sulle vielä meiliä. :)

    *riikka*: Oi, se olikin rentoa! :)
    Teillä siis sama suosikki, jouduitteko myös vaihtelemaan junaan uusia pattereita? :) Voih, muumitalo kuulostaa ihanalta, haluaisin kans sellaisen.. ööö.. Epulle siis.. ;)

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit! :)